Tiistai 9.3.      11. päivä

Aamu oli vastahakoinen. Oikea jalka on sen näköinen, että jos se olisi jonkun muun jalka niin en viitsisi katsella. Ulkosyrjään on kantaluun viereen haavan kohdalle tullut  painauma joka on aivan musta. Iho on koko kantapään alueelta aivan punainen ja hieman turvonneen oloinen. En laittanut uutta Compeedia siihen päälle vaan ajattelin kokeilla ilman. Huomasin myös että oikean jalan nimetön varvas on aivan musta ja siitä lähtee kynsi… Mistäköhän sekin.

Koko yö oli ollut plussaa ja niin oli vielä aamullakin. Aamun +3 muuttui päivän aikana jopa hetkellisesti plus kymmeneksi. Järjetön ilma. Yllätykseksi luisto oli kuitenkin aamulla hyvä joten matka sujui jouhevasti. Näyttää siltä, että aamun ensimmäinen tunti on aina paniikinomaista, pelokasta hiihtämistä vaikka kuinka koittaa hillitä menoa niin silti vauhti meinaa karata käsistä. Pari ensimmäistä tuntia seurailin jokea. Onneksi sulapaikkoja ei ollut… Ainakaan näkyvillä. Sitten tulin todella kumpuilevaan jokimaastoon jossa suksen ja ahkion pohjiin alkoi lumi paakkuuntua. Meno tyssäsi siihen. Noin kahden kilometrin matkaan meni yli kaksi tuntia ja pinna oli todella tiukalla.

Tuli ensimmäisen kerran tällä reissulla sanottua vittu ja saatana ääneen. Toisella kerralla saattoi jopa mennä hieman huutamisen puolelle. Joku lappalainen siitä ohi kelkalla ajeli pyssy selässä muttei varmaan tohtinut pysähtyä kyselemään kuulumisia. Sen verran taisi olla vittua ilmassa että ruotsalainenkin sen ymmärsi.

Vaihdoin sukset lumikenkiin mutta eipä se saatanointi siihen vielä loppunut. Ahkion pohjaan pakkasi lunta siihen malliin, että parhaimmillaan se oli kuin joku saatanan kyljelleen kaatunut norsu jolla on syöksyhampaan vetoaisoina. Kyllähän norsuakin hetken jaksaa vetää, mutta tämä peijooni vielä päätti itseään huvittaa sillä, että leikki Puuha-Peten yli-innokasta traktoria keräten toisen ahkiollisen lunta eteensä ihan vaan työntäkseen sitä paikasta toiseen. Sääli ettei sattunut enää sitä lappalaista pyssyn kanssa paikalle, että ois voinu ihan vaan rauhoittuakseen päästää pari laukausta ahkioon. Olisi siinä voinu mennä lapinmieskin sanattomaksi. Kyllä se nyt tässä tätä kirjoittaessa huvittaa, mutta veikkaampa, että huomenissa voi Staloluokta-city kuulla muutaman valitun suomalaisen sanan. Päästyäni pahan kohdan ohi ja saatuani taas ahkion luistamaan (kompassi on hyvä jääskraba) jatkoin lumikengillä Staloluoktan suuntaan. Kun ahkio liukui mukavasti ja löysin viimein kelkkauran (ensimmäinen viiteen päivään). Päätin loppumatkasta koittaa suksiakin. Hyvin pelasivat kelkkauralla ja loppumatka alkoi sujumaan. Tein pienen reittivalintavirheen aivan lopussa ja jouduin saapumaan jään kautta sightseen-reittiä Staloluoktaan. Yllätys oli suuri kun törmään takaa paljastui pieni kylä kartan muutaman kodan sijasta. Oikeita taloja siellä täällä reilusti yli kolmattakymmentä eivätkä kaikki olleet aivan pieniäkään.

Löysin viimein STF stuganin joka erittäin suureksi yllätykseksi oli auki ja täysin autio. Ovi oli jäänyt joltain vahingossa auki. Päätalossa oli kymmenkunta erillistä kahden-neljän hengen huonetta ja salikin oli varsin suuri. Viereinen ”autiotupa” oli myöskin onneksi auki. Pienen alkusählingin jälkeen eräs kelkka/huoltomies kävi kääntämässä pääkaasun hanan auki niin sain lämmityksenkin päälle. Vastoin koko reissun tarkoitusta päätin jäädä tupaan nukkumaan. Monot kyllä kaipasivat vähän lämpöä. Nyt istun lämpimässä tuvassa itsekseni, juuri syöneenä ja kirjoittelen varsin pitkälti tarinaa. Oikea jalka kesti yllättävän hyvin, mutta on kyllä levon tarpeessa. Vasen etusormi on edelleen yhtä tulehtunut kuin ennenkin mutta toivottavasti lääkkeet alkavat pian auttamaan siihen. Riippuen huomisesta säästä, katson pidänkö lepopäivän vai jatkanko matkaa. Arasluoktaan on aika matka mutta jäätä pitkin on tasaista mennä. Tupaisäntäkin kävi juttelemassa hetken kunnes jatkoi ties minne. Näin tänään pari hirveäkin vaikka tunturissa ollaankin ja riekkoja (ja kiirunoita) vaikka muille jakaa. Poroista ei viitsi mainita. Vähissä on lumet olleet toissapäivän jälkeen. Toivottavasti sillä ei suuremmin ole vaikutusta mun reittiin. Tänään näkyi paljon selkeitä pälvikohtia ja edelleenkin plus viisi ei liiemmin tilannetta auta. Kunhan vaan ei nousisi vesi jäälle.

Staddajåkka:  7460750, 1534050  700 m

Staloluokta:    7469500, 1538400  560 m

Etäisyys:        9,8 km linnuntietä

Tappava päivä. Jos olisi tapana vuodattaa kiukun kyyneliä niin tämä olisi varmasti ollut sellainen. Oli kuitenkin mukava huomata (näin jälkikäteen), että oma selviytymisvietti on erittäin vahva ja kyky keskittyä olennaisiin ja selviytymisen kannalta tärkeisiin asioihin on hyvä.

Vielä tämänkään päivän jälkeen en pystynyt lupaamaan itselleni lepopäivää huomiselle vaan ajattelin jatkavani Arasluoktaan. En vieläkään ollut myöntänyt tilannetta ja sitä, että koko reissu oli vaakalaudalla. Jalka oli jo erittäin tulehtunut ja koko jalkapöytä oli punainen ja turvonnut.