|
Sunnuntai 14.3. 16. päivä
Klo 09.00. Jouduin nousemaan jo seiskalta kun ei tullut enää uni silmään. Tämä on nyt viides päivä paikallaan oloa. Päätin, että huomenna hiihdän Ritsemiin ja katson siellä miten jalka voi. Nyt aamulla jalka näytti pitkästä aikaa taas omalta jalalta ja onnistuin eilen pitämään ruvenkin siinä päällä koko päivän. Vähän tosin se vuosi vielä eilen mutta jos vaikka tänään saisi sen pidettyä kuivana. Yllättäen kun pitäisi liikkeelle lähteä niin sää vaihtuu. Ilmanpaine on laskenut parikymmentä yksikköä viimeisen vuorokauden aikana ja lämpötila on noussut kohta jo plussan puolelle.
Klo 13.00. Kävin taas sahaamassa vähän puita. Juttelin taasen pikaisesti puhelimissa. Ulkona tuulee jonkin verran ja alkoi juuri satamaan luntakin. Toivottavasti ei nyt kovin paljoa sataisi niin ei tarvitsisi heti huomenna taistella ylettömästi.
Klo 15.30. Tuuli tyyntyi ja lumisade lakkasi. Nyt tuntuu minuutit venyvän tunneiksi eikä aika kulu millään. Ei voi muuta kuin toivoa, että pääsisi huomenna viimein liikkeelle.
Klo 18.45. Ulkona sataa lunta vaakasuoraan… Eli tuulee jonkin verran. Jos huomenna vaan on edes jonkin näköinen ilma niin hiihdän Ritsemiin. Alkaa olemaan mitta täysi täällä mökissä istumiselle. Jos joutuu jossain huilaamaan niin mieluiten edes ihmisten ilmoilla. Eikä täälläkään niin paha olisi kun ois jotain luettavaa… se kirja. Vielä jos koitan jaksaa olla menemättä nukkumaan pariin tuntiin niin hyvä olisi. Lähden aamulla aikaisin liikkeelle kun kuitenkin herään jo kuuden kieppeillä.
|