Keskiviikko 10.3.   12. päivä

Klo 8.45. Syön aamupuuroa ja katselen ulos ikkunasta. Ulkona on aivan yhtä huonon näköistä kuin eilenkin. Tänään on kauan kaivattu vapaapäivä. Ei sen takia, että niin ajattelin vaan sen takia, että oikeassa kantapäässä on yli kahden euron kolikon kokoinen avohaava. Toivottavasti se alkaisi jo parantua tänään ja lakkasi viimein vuotamasta. Vähän se on myös tulehtunut mutta jos haava kuivuisi niin tulehduskin varmaan vähän hellittäisi. Voi olla, että tässä joutuu viettämäänn vielä huomisenkin mutta reissun jatkuvuuden kannalta on parempi saada jalka kuntoo vaikka siinä menisikin muutama päivä.

Klo 12.45. Odottelen ruoan valmistumista. Ulkona edelleenkin plus viisi ja tyyntä. Ilmanpaine on korkealla joten voisi luulla että olisi hieman kylmempi. Tylsä päivä. Kirja olisi mukava… Tupaisännän kanssa juttelin, että näyttää lumet todella huonolta ja jos näin jatkuu niin ei kauaa jäistäkään tiedä. Melkein jo toivoisi jonkun hiihtelijän sattuvan tänne yöksi niin olisi edes jotain tekemistä kun voisi edes jutella jonkun kanssa. Koitin lukea ruotsalaista tunturijulkaisua mutta menestys oli odotetunlainen… kuvat oli kuitenkin kivoja. Jos tässä menee vielä pitkään niin joudun hieman oikaisemaan reittiä, muuten loppuu ruoat ja polttoaine. Tosin tuvissa voi tehdä ruokaa, mutta ovat siitäkin täällä keksineet rahastaa hyvän verran.

Klo 16.00. Aika hiljaista on ollut… ei ole liiemmin kelkkoja kuin hiihtelijöitäkään kuulunut. Vasemman jalan rakko on jo melkein kokonaan parantunut mutta oikeasta jalasta en osaa mitään sanoa. En oikein tiedä pitäisikö siihen laittaa jotain päälle suojaksi vai onko se hyvä ilman mitään että se voi hengittää hyvin. Nyt se ei enää voida niin paljoa kuin aikaisemmin mutta heti jos siihen jotain laittaa niin heti alkaa vähän vuotamaan. Näyttää siltä, että vielä huominen tässä menee.

Klo 18.00. Laitoin ruoan alulleen. Ei mitään tekemistä eikä aika kulu millään. Koitin vähänn kirjoitella kupu-teoriaa uuteen uskoon mutta yksin ääneen miettiminen alkoi kuulostamaan huolestuttamalta niin lopetin senkin. Sain tosin jotain raapustettua, mutta sekin on varmaan samaa perustaa kuin edellinenkin.

Klo 20.30. Menen pesemään hampaat ja menen nukkumaan toiveena päästä huomenna liikkeelle mutta tietäen, että niin tuskin tapahtuu.

Vasta nyt on tajuntaan tullut se, että nyt on levättävä ja annettava jalan parantua. Yön yli nukuttua ja aamulla herättyä näin asian uusin silmin tajuten ettei asiat itsekseen parane.

On voinut olla hyväkin asia, että ei ole pystynyt ajattelemaan tilanteen vakavuutta aikaisemmin vaan on säästänyt ajattelemisen niille hetkille kun on turvallista pohtia jatkoa ja tilanteen vakavuutta. Osittain sekin kenties kuuluu siihen kykyyn jolla selviytyy eteenpäin.

Jalan paraneminen tulee kestämään jonkin aikaa eikä kiireelle ole tilaa vaikkakin päiväkirjassa tuskailenkin paikallaan oloa. Sillä vaan todennäköisesti vakuuttelin itselleni etten anna periksi vaan jatkan kun tilanne taas antaa myöden.