|
Keskiviikko 7.4. 40.päivä
Heräilin vähän ennen kasia ja nousin ylös herättäen kaikki muutkin. Söin aamiaisen ja pakkasin tavarat. Hiihtelin hissukseen kolmihenkisen porukan kanssa eikä matka kestänyt kuin kaksi ja puoli tuntia. Tuntuu tosi turhalta hiihtää kymppikilsaa ja pitää taas lepopäivä.
Söin vielä tänäänkin makaronia ja lihapullia. Kyllä muistu hyvältä ja ajattelin huomenna paistaa lettuja päivätöiksi. Voi olla, että huomenna illalla on tupa varsin täynnä kun pitkä pyhä alkaa. Edelleen on sellainen olo, että voisi jo lähteä kotiin ja että tympii aikalailla hiihtäminen lyhyitä päivämatkoja. Luulen, että kun pääsen Norjan puolelle niin tempaisen aika pitkiä siivuja kerralla ja joudun Kautokeinon päässä päivän pari teltassa odottelemaan.
On se merkillistä se ihmisten kiire. On kiire saada ruoka valmiiksi, että ehtii ajoissa nukkumaan että ehtii aamulla kiireesti lähtemään. Joka päivä aurinko nousee ja laskee. Välillä kuu loistaa puolikkaana välillä kokonaisena mutta aurinko nousee joka aamu päivästä riippumatta. Silti ihmisen on kiire elämässään saada paljon aikaan. Elämä on kuin juoksumatto jolla on pakko vain lisätä vauhtia eikä koskaan hidastaa.
Saarijärvi: 3264763, 7675877 746 m
Kuonjarjohka: 3270242, 7679762 850 m
Etäisyys: 6,7 km linnuntietä
|