|
Lauantai 13.3. 15. päivä
Klo 9.30. Heräsin aamulla viiden aikoihin aika pirteänä, mutta sain onneksi unenpäästä taas kiinni. Seuraavaksi heräsin kuudelta ja aloin sytyttelemään kamiinaa. Tuohta palaa aikamoinen määrä ennen kuin pyöreän puun saa syttymään. Täytyy koittaa päivällä sahata pieniä puunappeja huomisaamuksi jos niillä vaikka syttyisi helpommin.
On se aika hiljaista täälläkin. Ritsemin valot loistavat yöllä merkiten sivistystä. Toivottavasti joku hiihtelijä eksyisi tällekin tuvalle.
Unet ovat tosi outoja. Lähes kaikki unet ovat kavereista, sukulaisista ja tuttavista, mutta kavereista kenties eniten. Lähes kaikissa unissa on kuitenkin sama viesti; olen jo joko palannut reissusta tai vasta lähdössä. Kai sitä kaipaa kuitenkin jonkinnäköistä seuraa koska paikat eivät unessa ole tärkeitä. En muista oliko liikkeellä ollessa niin paljoa unia mutta tämä paikallaanolo tuntuu rassaavan. Puhelin on hassu jutta. Nyt kun on paikallaan niin tekisi kovasti mieli pitää sitä päällä vaikka ei siihen kukaan soita eikä itsekään sillä soittaisi.
Klo 12.15. Taivas on kirkas, mutta tässä laaksossa on hieman utua joka näyttää auringon lämmittäessä nousevan ylöspäin ja aurinko pääsee maahan asti. Tylsää. Kohta pitää lähteä tekemään puita illaksi ja huomisaamuksi.
Klo 17.00. Tylsää. Tällainenkin oleminen on joskus ihan kivaa jos on sitä varten tänne tullut, mutta nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei näytä kovinkaan suosittu tupa tämäkään olevan. Kelkkoja on mennyt muutama päivän aikana ohi ja viisi tai kuusi koiravaljakkoa meni aamulla yhteen suuntaan ja iltapäivällä toiseen. Hiihtäjiä ei ole näkynyt kuin kaksi ja nekin olivat menossa tunturin suuntaan. Laitain iltaruoaksi vain puuroa taas kun ei oikein ole nälkä istuskelun johdosta. Toivottavasti tänään saisi unta jo kasin jälkeen niin ei tarvitsisi istuskella kauhean kauaa pimeässä.
Klo 20.30. Kupu-teoria sai uusia ulottuvuuksia ja lähtökohtia sekä mielenkiintoisen yhdistelmän. Onneksi tuvassa oli yksi kynttilä niin ei aivan pimeää ole. Menen kohta nukkumaan niin voi taas aamulla ihmetellä mitä tekisi.
|