Liiteri.fi - Uutta taitoa!
      ETELÄNAPA.FI                       KALOTTIREITTI 2004                       LIITERI.FI                       YHTEYSTIEDOT                        LINKKEJÄ

Etusivu

Johdanto

Valmistautuminen

1. päivä ==>

10. päivä
11. päivä
12. päivä
13. päivä
14. päivä
15. päivä
16. päivä
17. päivä
18. päivä
19. päivä

20. päivä ==>

30. päivä ==>

40. päivä ==>

50. päivä ==>

Varustelista

Kuvia

Matkakertomus .pdf -tiedostona

Maanantai 15.3.      17. päivä

Lähdin Akka-tuvalta jo kasin aikoihin kun sää oli tyyni. Yöllä (ja eilen illalla) oli satanut viitisen senttiä kevyttä pakkaslunta joten kelkkaurat olivat kadonneet jonkin verran näkyvistä. Onneksi matka tuvalta Ritsemiin oli jäätä pitkin joten mäkiä ei liiemmin ennen loppua kohdalle sattunut.

Jalka oli hiihdon aikana suhteellisen hyvä mutta pysähdyksen jälkeen liikkeelle lähdöt olivat pahoja. Sitten kun taas sai liikkeen kulkemaan niin sitten taas meni hyvin. Matkaa tuli noin 12 kilometriä ja aikaa kului kolmisen tuntia eli olin perillä jo kello 11.00.

Haavasta repesi koko arpi pois ja se alkoi taas vuotamaan ja on ollut erittäin kipeä koko illan. En tiedä pystynkö huomenna heti jatkamaan mutta sen näkee aamulla.

Kävin suihkussa tänään, mutta jouduin laittamaan samat likaiset vaatteet päälle. On mukava katsoa telkkaria vaikka ei siitä mitään ymmärräkään. Saan onneksi ladattua puhelimen akut täällä, kun aurinkopaneeli ei sitten toiminut. Oli mukava hiihtää tänään taas pitkästä aikaa, tuntui tosin siltä, että tulehdus olisi vienyt vähän voimia, mutta tiedä häntä.

Pesin itseni suihkussa astianpesuaineella kun muutakaan saippuaa ei ollut ja kuivasin astiapyyhkeeseen paremman pyyhkeen puuttuessa. Kello on kohta kymmenen joten jätän telkkarin ja menen nukkumaan.

Akka:          7505336, 1566094  463 m

Ritsem:         7515400, 1570700  500 m

Etäisyys:       11,0 km linnuntietä

Oli mukava päästä ihmisten ilmoille pitkästä aikaan. Suihku nosti motivaatiota huimasti vaikka jouduinkin laittamaan likaiset vaatteet takaisin päälle.

Kuulin tässä vasta, että lähin lääkäri olisi Abiskon vieressä Björklidenissä ja sinne olisi matkaa vielä yli sata kilometriä. Päätin jo illalla, että jään vielä toiseksi päiväksi tähän lepäämään.

Tulehdus jalassa oli jo laskenut hyvin mutta jalka punotti taas hiihtämisen jälkeen ja oli kipeä. Jalka tarvitsi vielä tässä vaiheessa paljon lepoa jota ei tulevina päivinä ollut kovinkaan paljoa tarjolla.


Reissussa mukana:

www.joutsen.com


www.nokia.fi


www.fjallraven.se


www.liiteri.fi







teemu.lakkasuo@liiteri.fi