Perjantai 19.3.      21. Päivä

Tänään oli taasen pitkä ja rankka päivä. Kaksi kymppiä tuli taas edettyä vaikka ei pitänyt. Lähdin puoli ysin aikoihin kun tuuli näytti laantuvan huomattavasti. Alku oli todella nihkeää ja edellinen päivä painoi jaloissa. Huomattava vastatuuli taas alkumatkasta vähensi myös vauhtia. Noin kahdeksan tai kymmenen kilometrin jälkeen tuuli laantui ja aurinko paisteli lämpimästi. Söin jo kahdentoista aikoihin mikä oli varmastikin erittäin hyvä ratkaisu jaksamisen kannalta.

Saavuin erittäin väsyneenä Sälkan tuville näljältä eli seitsemän ja puolituntia tuli hiihdettyä ja siltä se tuntuikin. Nyt on kolmen päivän aikana edetty noin 60 kilometriä mikä on aikalailla. Tuntuu, että jonkinlainen sitkeys on kehittynyt tähän hommaan. Toki kunto kasvaa ja ahkio kevenee mutta kuitenkin.

Vaikkakin olen Sälkan tuvilla olen telttamajoituksesta. Nyt on tullut jo monta yötä tuvissa oltua joten jo onkin aika taas nukkua taivasalla. Huomenna, jos sää sallii, hiihdän Tjäktjan tuvalle. Matkaa tulee noin 12 kilometriä mutta nousua on yli 300 korkeusmetriä joten ei aivan helppo päivä. Jalka ei ollut niin pahan näköinen kuin olisi voinut kuvitella. Kenties jo alkaa parantumaan mutta luulen, että uudet, puhtaat sukat olivat pääosassa tässä hommassa. Nyt vielä ruokaa termarista ja sitten unta. Kello on jo onneksi seiskan paikkeilla joten jo on aikakin laittaa silmät kiinni.

Hukejaure:    7539400, 1590650  880 m

Sälka:           7541350, 1603850  810 m

Etäisyys:       13,3 km linnuntietä

Tässä kohtaa reissun luonne muuttui. Päivämatkat vakiintuivat pidemmiksi ja alle kymmenen kilometrin päiväetappeja ei tämän jälkeen ollut kuin pari Suomen puolella.

Eteneminen oli jo rutiininomaista ja kaikki päivätoiminnot olivat tuttuja joten ajankäyttö oli tehokkaampaa. Teltan pystytys oli hyvin järjestäytynyt niin kuin oli myös ruoanlaitto ja veden sulattaminen. Energian kulutus retkikeittimessä väheni hieman kun turhat ihmettelyt karsiintuivat ruoanlaitosta. Aamulla rutiini oli tärkeämpi kuin illalla, koska aamut olivat jo tässä vaiheessa hyvin nihkeitä ja vastenmielisiä.

Liikkeelle lähdön jälkeen hiihtäminen oli vain työtä joka piti suorittaa. Maaston muodot tai maisemat menettivät hieman merkitystään ja ajatustyö hiihdon aikana rauhoittui lähes nollaan kehon keskittyessä vain hiihtämiseen. Kaikki energia oli suunnattu eteenpäin kulkemiseen ja mieli tuki tätä ajatusta olemalla häiritsemättä ja hylkäämällä kivun tuntemukset.