|
Perjantai 26.3. 28.päivä
Hitaanlaisen aamun jälkeen sain kaikki valmiiksi puoli kympiltä. Onneksi sain eilen illalla pakattua suurimman osan tavaroista ahkioon niin aamulla ei ollut kovinkaan kova hässäkkä. Juttelin vielä ennen lähtöä lähes kaikkien kanssa puhelimessa ja sain lähetettyä tekstin Retki-lehdelle. Hetken aikaa jouduin arpomaan tietä jäälle mutta paikallinen huoltomies antoi ohjeita alkuun pääsyyn.
Jää oli lähes puhdas lumesta. Vain ohutta pintalunta siellä täällä. Käänsin sukset kantilleen ja lykin tasatyönnöin vauhtia. 15 kilometrin matkaan meni kaksi ja puoli tuntia joten aika hyvää vauhtia pääsin myötätuulessa tulemaan.
Viimeiset kolme kilometriä olikin sitten ylämäkeä nimeltä vittuilu. 200 korkeusmetriä joka oli pienissä lähes pystysuorissa pyrähdyksissä. Edes lumikengät eivät pitäneet vaan tulin monoilla potkien aina jalansijan rinteeseen. Luulin jo hetken GPS-koordinaattien olevan vituillaan mutta viimein Lappjord -tuvalle päästyäni ei gepsi ollut kuin sata metriä vinossa ja sekin meni mittaustarkkuuteen. Yllätykseksi tuvalla oli väkeä, Tukholmalaisia opiskelijoita, joita olikin aika liuta. Olivat juuri lähdössä pienelle turneelle joten en sen enempää heidän kanssaan jutellut.
Telttapaikkaa katsellessa tarkistin myös toisen tuvan jolloin iski mukavuuden tarve ja päätin jäädä pienempään tupaan yöksi. Ulkona alkaakin tuulemaan ja satamaan lunta joten ehkäpä näin on mukavampi. Ja olinhan jo aikaisemmin varautunut Norjan valuutalla tällaisia tilanteita varten.
Tupa lämpeni kuin poliisi pannuhuoneessa joten täytyy lopettaa lämmittäminen hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Tänään oli hyvä päivä lähteä liikenteeseen. Hyvä tuuri jäällä myötätuulen kanssa ja muutenkin suhteellisen kevyt päivä vaikka lopun nousu välillä saikin kirvoitettua kirosanan jos toisenkin.
Huomenna nousua on vielä yli 400 korkeusmetriä joten eiköhän siinä ole tekemistä tarpeeksi. Tavoitteena olisi päästä ainakin kahdeksaansataan metriin yöksi mutta katsotaan miten voimia riittää.
Abisko: 7588521, 1622489 407 m
Lappjord: 0403445, 7602030 544 m
Etäisyys: 18,0 km linnuntietä
|