Torstai 25.3.      27.päivä

Nukuin varsin hyvin ja nousin vasta kasin aikoihin. En viitsinyt keittää aamupuuroa vaan join pari kuppia suklaasta tehtyä kaakaota.

Kuulin, että Dominikin etsinnät on lopetettu ja venäläiset olivat löytäneet railoon johtavat jäljet. Sääli. Varsin mukava lepopäivä. Aurinko paisteli ulkona mutta en viitsinyt paljon ulkona oleskella. Sitä saa taas viettää seuraavat 4-6 viikkoa ulkona.

Kävin hakemassa lääkkeet Björklidenistä ilmaisen ski-bussin kyydillä ja kohta alan pakkaamaan ahkiota. Olisi hyvä jos reissu kestäisi kolme viikko täältä Kilpikselle niin ei tarvitsisi ainakaan jarrutella. No, lienee turha murehtia sitä tässä vaiheessa. Tänään oli jostain syystä sellainen fiilis, että voisi lähteä kotiin. Meni onneksi ohi varsin nopeasti, mutta hetken aikaa mietitytti taas reissu. Toivottavasti saan heti aamusta taas menovaihteen päälle. Kyselin eräältä oppaalta täällä reittitietoja Kilpikselle, mutta kaveri ei osannut sanoa mitään mistään. Lähden tästä jäätä pitkin menemään ja toivon jään kestävän… Kello on kohta kahdeksan eikä yhtään kiinnosta alkaa pakkaamaan ahkiota, mutta kai se on pakko yrittää.

“When is the time to stop?

Näyttää siltä, että vuorikiipeilijöiden, naparetkeilijöiden ja muiden "expedition" retkeilijöiden luoman seikkailu-alakulttuurin edustajat ovat aikamme tutkimusmatkailijoita ja valloittajia, joita niin media kuin tavallinenkin yleisö seuraa "seikkailupiireistä" puhumattakaan. Saavutukset ovat suuria niin henkilökohtaisella kuin julkisuustasollakin, mutta niin ovat myös menetykset. Seikkailu on in. Tavalliset poluntallaajatkin seikkailevat niin kuin extreme off-piste laskijatkin. Kaikki seikkailevat tai ainakin haluaisivat seikkailla.

Seikkailusta on tullut mediaseksikästä jonka myös yritykset ovat huomanneet. Sponsorointi seikkailussa kasvaa ja niin samalla kasvaa myös paineet onnistumiselle. Kun takana on joukko yrityksiä joiden logot tai tuotteet pitäisi saada näkymään voittajien joukossa, epäonnistumisia ei hyväksytä. Tässä lajissa ei tosin voi jäädä kiinni dopingista mutta epäonnistumisesta voi. Matkan kesken lopettanut, luovuttanut joutuu selittelemään lehdissä syitä epäonnelle joka näyttää lähes aina olevan jokin tekninen ongelma. Harvoin sanotaan syyn olevan luonnon kovuus ja vaatimukset tai seikkailijan omat ominaisuudet. Ei. Nämä lähes epäinhimillisiä ominaisuuksia omaavat "seikkailukoneet" eivät voi mennä rikki vain välineet voivat pettää.

Mutta milloin on aika lopettaa? Milloin seikkailu muuttuu pakkomielteeksi jolle ei ole rajoja?

Kun seikkailija menettää toverinsa vuorelle hän voi silti jatkaa yksin huipulle. Kun kylmä on vienyt sormen tai varpaan on yritettävä uudelleen. Kun jalasta puuttuu pala on vain hetkeksi pysähdyttävä ja jatkettava heti kun on mahdollista.

Mutta miksi? There is little to gain and much to loose. Valitettavasti tämä ei enää pidä paikkaansa seikkailijoiden mielessä vaikka keskeyttäminen ei ole häpeä jos oma tai matkakumppanin terveys on vaakakupissa. Oma suorittaminen on muuttunut pakkomielteiseksi saavuttamiseksi jossa ei-saavuttaja on aina huono, häviäjä ja epäonnistuja. Nykyajan yhteiskunnan arvot ovat välittyneet myös luonnossa liikkumiseen vaikka juuri tämän pitäisi olla siitä irrallista. Luonnosta nauttiminen vaikkakin napajäätiköllä tai Himalajan vuoristossa on muuttumassa suoritusmerkeiksi joita keräämällä saa nimensä kirjoihin. Mount Everest - sata pistettä, pohjoisnapa - sata pistettä, Kilimanjaro - 30 pistettä, keskeytys - ei pisteitä.

Eräs suomalainen seikkailija on sanonut jotakuinkin niin, että seikkailu lähtee omasta päästä ja niinhän sen pitäisikin, mutta kun myy itsensä medialle arvot kääntyvät toisaalle. Omasta päästä lähtenyt seikkailu onkin muuttunut myös muiden, kotona sohvalla istuvien seikkailuksi eivätkä he halua keskeyttää. Kohteen saavuttaminen merkitsee sankaruutta, johon päästäkseen on joutunut uhraamaan paljon ja kestämään matkan kärsimykset. Mutta entäpä ne jotka jäävät matkalle? Hetken ajan media kertoo epäonnistuneesta ja epäonnisesta seikkailijasta joka ei kestänyt luonnon kovia vaatimuksia tai jonka välineet pettivat juuri kriittisellä hetkellä. Hetken ajan hänkin on sankari, mutta sitten hänetkin siirretään syrjään ja seikkailu jatkuu. Out of sight, out of mind. Vaikka kyseessä on menetetty ihmishenki, liitetään se vain tilastoihin vaikka pitäisi kenties kysyä kuinka monta on vielä uhrattava ennenkuin ymmärrämme omat rajamme.

Nykypäivänä panokset kovenevat kaiken aikaa. Enää ei seikkailuksi mediassa riitä mikä tahansa retki. On ylitettävä Grönlanti tai käytävä pohjoisnavalla. Huomenna samat on varmaankin tehtävä ilman paitaa ja ylihuomenna ilman kenkiä. Niin se aika vaan muuttuu.

Mutta mikapä minä olen mistään mitään sanomaan. Parantelen tässä vain hetken jalkaani ja jatkan taas matkaa...

Teemu Lakkasuo

Wannabe -seikkailija”