|
Sunnuntai 29.2. 2. päivä
Heräilin pitkin aamua mutta nousin vasta kasilta. Ulkona helvetin kylmä. Mittari yli kahdessa kympissä ja taivas pilvessä. Hitaan aamun jälkeen sain viimein itseni valmiiksi vähän yli kymmenen. Sain laitettua kuvaviestit eteenpäin ja soitin vielä parit puhelut.
Helvetti että ahkio painaa. Edistyminen on hidasta ja taloudellisen vauhdin löytäminen on vaikeaa. Puoli kahdentoista aikoihin alkoi satamaan lunta rankasti eikä viisi senttiä uutta lunta yhtään auttanut matkantekoa. Edelleen automatkan rasitus painaa jaloissa. Yhdeltä söin lounaan. Ohitin matkalla parit mökit ja viimein päätin kolmelta laittaa teltan pystyyn. Kolme venyi puoli neljään ja juuri ennen teltan laittoa hiihdin pieneen sulaan. Ahkion liukuominaisuudet huononivat varmaan tuhannella prosentilla ja ärsytys oli suuri. Onneksi sain teltan suhteellisen helposti pystyyn ja laitoin heti ruoan tulemaan. Sulattelin vettä termospullot täyteen ja päätin ottaa pienet nokoset ennen ruokaa.
Ulkona alkaa tuulemaan. Toivottavasti ei kuitenkaan kovin kovasti. Pakkanenkin on laskenut kympin tienoille ja huomiseksi on luvattu melkein nollaa. Päivän vieno 1-2 m/s tuuli tuntuu selvästi yltyvän...
Lähtöpaikka: 7428436, 1579995 316 m
Telttapaikka: 7429985, 1571107 530 m
Etäisyys: 9,0 km linnuntietä
|